Ihmisistä ja kansoista

Ihmisistä ja heidän edesottamuksistaan puhuttaessa on huomioitava kielen vaikutus. Venäjäntaito toi venäläiset lähimmäksi ja kiinan taidon puute jätti kiinalaiset oudoimmiksi. Mongoliassa puhuttiin jonkin verran venäjää, joten asiat hoituivat, mutta varsinaisesti puheisiin ei päästy.
Venäläiset junat ovat täynnä mielenkiintoisia ihmisiä. Venäläiset ovat mukavia ja sydämellisiä ja keskustelu rajoittuu yleisiin asioihin - henkilökohtaisia asioita ei udella.
Venäläiset eivät oikein hallitse tavallista asuntorakentamista eivätkä viemäröintiä (wc:t menivät tukkoon pikkuisesta paperinpalasta niin loistohotellissa kuin pikku kahvilassakin), mutta ihmissuhteet ja filosofiat he hallitsevat. Saimme myös hämmästyksellä todeta, kuinka sivistynyt ja fiksu voi olla tavallinen kotiäiti jossakin Siperian kaukaisessa kolkassa, jossa Shaurmin kylän baba Veran sanoin "ei ole mitään, työtä vain tehdään aamusta iltaan". Baba Veran (akka Vera) tapasimme Ulan Batorin junassa. Hän oli korkeasta iästään huolimatta vireä nainen. Hän mm. halusi nähdä nimensä kirjoitettuna länsimaisin kirjaimin ja kuunteli kiinnostuneena kun kerroin Suomesta, todeten vähän väliä - oo... interesno. Baba Veran elämäntapa tuntui olevan kiinnostus kaikkeen ja asioiden pohtiminen. Hän esim. pohti pitkään sitä, miksi ihmiset puhuvat eri kielillä: - koirat haukkuvat joka maassa samalla tavalla, karhut murisevat ja linnut visertävät aina samoin. Ihmiset ovat kaikki samanlaisia mutta puhuvat erilailla. Mistähän se oikein johtuu, baba Vera mietti, työnsi kielen ulos suustaan ja jatkoi - vaikka kielikin on kaikilla samanlainen. Kotiäiti Galinan Kamensk-Uralskista tapasimme Omskin junassa. Galina on 56-vuotias kaunis ja hyvinsäilynyt, hyvin venäläisen näköinen nainen. Hän osoitti suurta kiinnostusta Suomea kohtaan ja kyseli monenmoista suomalaisesta elämänmenosta samalla kun tarjosi meille suolakurkkuja, voileipää, keksejä, omenaa...
Maininnan ansaitsevat myös japanin kielen professori Feliks Niznistä ja vesiedustaja Ljudmila Jekaterinburgin lähistöltä. Venäjällä ei läheskään joka kaupungissa ole (tai ei löydetty) turisti-infoa, mutta eipä hätää, kunhan vain löydettiin mikä tahansa, vaikkapa Egyptinmatkoja myyvä "turfirma", palvelu pelasi ja oli ystävällistä ja aina saimme mitä halusimme. Niznissä kysellessämme hotellia, turfirman tyttö valisti meitä - älkää hotelliin, ne ovat niin kalliita. Minä varaan teille kotimajoituksen, se on hyvä ja paljon halvempi. Majoitusta varatessaan hän neuvoi emäntää: - teidän pitää neuvoa tarkasti, eivät ulkomaalaiset osaa tuollaisten neuvojen perusteella, eivät he tunne kaupunkia. Saimmekin hyvät ohjeet ja kun ratikassa kyselimme vielä tarkemmin poistumispysäkkiä, Andrei jäi samalla pysäkillä ihan vain saattaakseen meidät oikealle ovelle saakka. "Kysykää ihmisiltä, kyllä teitä neuvotaan", venäläiset opastivat ja kyllä meitä neuvottiinkin. Huomasimme tosin, että joskus neuvottiin kovin avuliaasti ja ystävällisesti - ja aivan väärin.
Mongoliassa ja Kiinassa saimme pärjätä omin avuin, koska yhteistä kieltä ei ollut. Kansana mongolit olivat selvästi suorasukaisempia ja ehkä myös tuttavallisempia kuin venäläiset. Venäläiset teitittelevät lähes aina, mongolit sinuttelevat kaikkia. Mongolit myös puhuvat hyvin suorasukaisesti. Kun taksissa matkalla Pekingiin pyysin mongolipoikaa tulkkaamaan kiinalaiselle kuskille, että haluan pysähtyä erään kahvilan pihaan, koska arvelin että siellä on wc, poika teki työtä käskettyä: "pysähdy tuon kahvilan pihaan, rouvat haluavat pissata". Mongoliassa ei myöskään junakäyttäytyminen ollut yhtä hienotunteista kuin Venäjällä. Siellä miehet kyllä käänsivät selkänsä kun naiset alkoivat vaihtaa vaatteita, mutta se sai riittää - hytistä ei poistuttu .
Kiinassa myyjät tungettelivat röyhkeästi ja kävivät jopa kiinni. Perään huutelua harrastettiin myös, asia ei koskaan selvinnyt, mutta joskus se muuttui suorastaan aggressiiviseksi jos siihen jätti kiinnittämättä huomiota. Rajakaupunki Erlienissä turisteja tuijotettiin ja osoiteltiin sormella häpeämättä.
Autoilu oli Kiinassa rauhallisinta ja Mongoliassa hurjinta. Jalankulkijoiden vihreä valo paloi pari-kolme sekuntia ja sen jälkeen autot vain väistelivät suojatiellä tien ylitystä yrittäviä. Tuli mieleen, että muinoin pelätyn valloittajakansan perilliset purkivat turhautumistaan autonratissa kun eivät enää pääse hevosillaan laukkaamaan pitkin aroja ja alistamaan muita kansoja.
Ulkonäöllisesti tutkituista kolmesta kansasta mongolit näyttivät villeimmiltä ja jotenkin pelottavimmilta (vaikka eihän heitä tietenkään pekäämään ruvettu). Ei kovin suuresti ihmetyttänyt kansan hurja maine julmina valloittajina.