Kuvatun kaltainen nopea läpijuoksu antaa mahdollisuuden vain hyvin pintapuoliseen havainnointiin, kuten jo aiemminkin on tullut todettua. Pidempiaikainen oleskelu toisi vieraat kulttuurit lähemmäs, mutta eri asia on, kuinka lähelle ja syvälle vaikkapa kiinalaiseen kulttuuriin tarvitsee tai edes haluaa paneutua.
Kuljeskellessa näkee erikoisia ja hupaisiakin välähdyksiä paikallisille normaaleista asioista - mongolit kulkivat suusuoja kasvoillaan, saasteistako johtuen vai bakteerikammosta, kiinalaiset pikkupojat juoksentelivat hassuissa aukkohousuissa peppu paljaana ja kakkivat kukkapuskiin. Kiinalaiset vanhukset harrastivat huvittavaa puistolaulua, iäkäs nainen lauloi mutkikasta sävelmää kovaa ja korkealta parin-kolmen miehen säestäessä erikoisilla soittimilla. Venäläiset kalastavat vaikka kuinka pienissä, vihreävetisissä lätäköissä. Baikalin idyllisessä pikkukylässä eletään kuin 100 vuotta sitten, paitsi että nykyään öljyä riittää lämmittämän vetoiset mökit. Moskovassa kiinnitetään riippulukkoja siltojen takorautaisiin kaiteisiin, ehkä se on joku parisuhteeseen liittyvä rituaali, koska lukkoihin oli kaiverrettu naisen ja miehen nimet, Mongoliassa puiden oksiin, lyhtypylväisiin ja sillankaiteisiin kiinnitettiin värikkäitä huiveja. Luetteloa vieraiden kulttuurien kummallisuuksista voisi jatkaakin...
Yhteenvedoksi kaikesta näkemästämme ja kokemastamme tulkoon sanotuksi, että niin vain maailmalla eletään kuin täälläkin, kuka huonommin, kuka paremmin, mutta ei se itä niin villi ja kauhea ole kuin täältä lintukodostamme käsin saattaisi luulla. Päätän tämän pikku matkablogini venäläisen sananlaskun sanoin: еще есть добрые люди - vielä riittää hyviä ihmisiä.
perjantai 24. lokakuuta 2008
lauantai 18. lokakuuta 2008
Ajan ilmiöistä
Kaikissa kolmessa maassa näkyi vaurastuminen. Venäjällä rakennettiin kiivaasti uusia, entistä laadukkaampia kerrostaloja kasvavalle keskiluokalle ja remontoitiin vanhoja rakennuksia. Erityisesti Kazanin keskustasta on tulossa todella upea. Moskova leviää lähinnä lähiöihin ja esikaupunkeihin, keskusta näyttää lähiaikoina laitetulta ja on erittäin siisti - ja erittäin kallis! Ulan Batorin keskustaan nousi korskeita lasipalatseja, vaikka toisaalta ihan keskustan tuntumassa on slummeja, joissa asutaan vielä jurtissa ja peltisissä hökkeleissä. Nykyaika näkyi tuoneen sähköt jurttiin, mutta monen hökkelin pihassa ruokaa tehtiin tulilla.
Siisteys on Venäjällä selvästi parantunut viimeisen 10 vuoden aikana. Torakoita ei näkynyt edes halvimmassa ja homeisimmassa hotellissa Irkutskissa, jossa jouduimme hätätilassa yhden yön yli nukkumaan. Mongoliassa oli kuitenkin selvästi paras siisteys ja järjestys. Wc:t pidettiin esimerkillisen puhtaina ja niitä oli jokaisessa pikku kahviossa, joita oli keskustassa paljon. Mongoliassa ei myöskään harrastettu länsimaalaiselle vatsanväänteitä aiheuttavia ns. jalanjälkivessoja, joita oli vielä Irkutskissakin yleisesti. Myös rakentaminen on laadukkainta Mongoliassa. Erityisen viehättäviä ja siistejä pieniä kasvisravintoloita ja kahviloita oli Ulan Batorin keskustasta helppo löytää.
Kiinassa näyttää ensi silmäyksellä komealta ja siistiltäkin, mutta matkan ainoat torakat näimme Pekingissä. Kiinassa parempi on ehkä sittenkin järjestys, joka luo mielikuvan myös siisteydestä. Emme kuitenkaan onnistuneet missään muualla näkemään niin kauheata sotkua ja likaisuutta kuin Pekingissä, kun aamiaispaikkaa etsiessämme kurkistelimme ravintolaan jos toiseenkin. Sotku ei myöskään tuntunut paikallisia häiritsevän, vaan ystävällisesti ja innolla meitä viitottiin käymään peremmälle. Vaikka kuinka pyrimme välttämään amerikkalaisia ketjuja, oli pakko turvautua Starbucksiin.
Siisteydestä ja rakentamisen laadusta puhuttaessa on tietenkin muistettava, että Suomeen ei voi verrata, vaikka nuhjuisia kahviloita ja rakoilevia elementtitaloja saattaa meiltäkin löytyä.
Tietotekniikan alalla Mongolia oli selvästi edistynein, Kiina takapajuisin. Ulan Batorissa nettikahviloita oli joka puolella ja netin käyttö halpaa. Venäjälläkin nettiin pääsi melko helposti, mutta se ei selvästikään ollut yhtä suosittu huvi kuin Mongoliassa - nettiin pääsi yleensä postissa ja koneita oli paljon, useimmat paikat tyhjinä. Netin käyttö oli Venäjälläkin kohtuuhintaista joskin kalliimpaa kuin Mongoliassa. Kiinassa sen sijaan nettikahviloita ei ollut, tai niitä ei löydetty. Hotellissa nettikone oli, mutta käyttäminen erittäin kallista ja todella kiinnostusta herättävää. Blogia kirjoittavan turistin selän taakse kertyi innokkaasti kiinaksi kommentoivia nuoria.
Ilmastonmuutos näkyi Siperiassa. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ikiroudan sulamista, joka näkyy talojen vajoamisena ja vääntymisenä. Hotellimme Baikalilla oli ihan vinossa. Jos olisi pannut pallon salin nurkkaan, se olisi iloisesti ja vauhdikkaasti vierinyt koko salin läpi vastakkaiselle puolelle. Marmorinen pesupöytä oli haljennut ja päivä paistoi puisten ovien pitkittäishalkeamista. Ilmastointi tällaisessa talossa tietysti toimii hyvin.
Siperiaan tultaessa ikiroudan sulaminen näkyi koivuissa, jotka olivat kaatuneet tai kallistuneet suurissa rykelmissä. Rungot olivat mustuneet ja monet koivut olivat puolivälistä katkenneet. Ikiroudan sulaessa maasto soistuu, jolloin juuret eivät saa riittävästi tukea vetisestä maasta ja alkavat kaatua. Melkoinen maailmanlopun näky muuten niin kauniissa Siperian maisemissa.
Paljon hyvääkin on nykyaika tuonut, mutta kyllä jokaisessa maassa perusstruktuuri näyttää olevan ennallaan. Kiivaimmin näyttää kehittyvän Mongolia ja se on ehkä ottanut pisimmän harppauksen jurtista nykyaikaan.
Siisteys on Venäjällä selvästi parantunut viimeisen 10 vuoden aikana. Torakoita ei näkynyt edes halvimmassa ja homeisimmassa hotellissa Irkutskissa, jossa jouduimme hätätilassa yhden yön yli nukkumaan. Mongoliassa oli kuitenkin selvästi paras siisteys ja järjestys. Wc:t pidettiin esimerkillisen puhtaina ja niitä oli jokaisessa pikku kahviossa, joita oli keskustassa paljon. Mongoliassa ei myöskään harrastettu länsimaalaiselle vatsanväänteitä aiheuttavia ns. jalanjälkivessoja, joita oli vielä Irkutskissakin yleisesti. Myös rakentaminen on laadukkainta Mongoliassa. Erityisen viehättäviä ja siistejä pieniä kasvisravintoloita ja kahviloita oli Ulan Batorin keskustasta helppo löytää.
Kiinassa näyttää ensi silmäyksellä komealta ja siistiltäkin, mutta matkan ainoat torakat näimme Pekingissä. Kiinassa parempi on ehkä sittenkin järjestys, joka luo mielikuvan myös siisteydestä. Emme kuitenkaan onnistuneet missään muualla näkemään niin kauheata sotkua ja likaisuutta kuin Pekingissä, kun aamiaispaikkaa etsiessämme kurkistelimme ravintolaan jos toiseenkin. Sotku ei myöskään tuntunut paikallisia häiritsevän, vaan ystävällisesti ja innolla meitä viitottiin käymään peremmälle. Vaikka kuinka pyrimme välttämään amerikkalaisia ketjuja, oli pakko turvautua Starbucksiin.
Siisteydestä ja rakentamisen laadusta puhuttaessa on tietenkin muistettava, että Suomeen ei voi verrata, vaikka nuhjuisia kahviloita ja rakoilevia elementtitaloja saattaa meiltäkin löytyä.
Tietotekniikan alalla Mongolia oli selvästi edistynein, Kiina takapajuisin. Ulan Batorissa nettikahviloita oli joka puolella ja netin käyttö halpaa. Venäjälläkin nettiin pääsi melko helposti, mutta se ei selvästikään ollut yhtä suosittu huvi kuin Mongoliassa - nettiin pääsi yleensä postissa ja koneita oli paljon, useimmat paikat tyhjinä. Netin käyttö oli Venäjälläkin kohtuuhintaista joskin kalliimpaa kuin Mongoliassa. Kiinassa sen sijaan nettikahviloita ei ollut, tai niitä ei löydetty. Hotellissa nettikone oli, mutta käyttäminen erittäin kallista ja todella kiinnostusta herättävää. Blogia kirjoittavan turistin selän taakse kertyi innokkaasti kiinaksi kommentoivia nuoria.
Ilmastonmuutos näkyi Siperiassa. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ikiroudan sulamista, joka näkyy talojen vajoamisena ja vääntymisenä. Hotellimme Baikalilla oli ihan vinossa. Jos olisi pannut pallon salin nurkkaan, se olisi iloisesti ja vauhdikkaasti vierinyt koko salin läpi vastakkaiselle puolelle. Marmorinen pesupöytä oli haljennut ja päivä paistoi puisten ovien pitkittäishalkeamista. Ilmastointi tällaisessa talossa tietysti toimii hyvin.
Siperiaan tultaessa ikiroudan sulaminen näkyi koivuissa, jotka olivat kaatuneet tai kallistuneet suurissa rykelmissä. Rungot olivat mustuneet ja monet koivut olivat puolivälistä katkenneet. Ikiroudan sulaessa maasto soistuu, jolloin juuret eivät saa riittävästi tukea vetisestä maasta ja alkavat kaatua. Melkoinen maailmanlopun näky muuten niin kauniissa Siperian maisemissa.
Paljon hyvääkin on nykyaika tuonut, mutta kyllä jokaisessa maassa perusstruktuuri näyttää olevan ennallaan. Kiivaimmin näyttää kehittyvän Mongolia ja se on ehkä ottanut pisimmän harppauksen jurtista nykyaikaan.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Hinnoista ja hintapolitiikasta
Vielä 10 vuotta sitten Venäjä oli halpa maa ja sitä halvempi, mitä pienempään kylään mentiin - vaan ei enää. Pitkät junamatkat Siperiassa maksoivat kalleimmillaan n. 170 euroa, lyhyemmät välit saatiin halvimmillaan parilla kympillä. Majoittumista oli monen hintaista. Hotellit olivat melko kalliita, joskin ehkä hiukan halvempia kuin vastaavat Suomessa. Perhemajoitus on oiva ja halpa tapa majoittua Venäjällä, joskin sellaisen järjestäminen vaatii kielitaitoa. Ravintolassa syöminen on lähes yhtä kallista kuin Suomessa, mutta ruokakaupoissa hinnat ovat selvästi halvemmat kuin Suomessa. Tietenkin isossa maassa on aina valinnanvaraa jokaiseen makuun ja joka kukkarolle sopivia vaihtoehtoja löytyy.
Kaksihintajärjestelmä toimii Venäjällä edelleen, mutta käsittääkseni se ei koske junamatkoja eikä ravointoloita, majoituspalveluja sen sijaan kyllä - kun tilasimme kotimajoitusta Niznissä, hintapyyntö oli ensin 1000 ruplaa kahdelta hengeltä ja kahdelta yöltä, kun emäntä kuuli että vieraat ovat ulkomaalaisia, hinta nousi 1400:n, eli ero ei ollut suuren suuri. Ulkomaalaisia majoittavat hotellit olivat selvästi kalliimpia kuin venäläiset. Normaali majoitushinta keskitason hotellihuoneesta oli n. 1500 ruplaa/hlö/yö.
Mongolia on selvästi Venäjää halvempi maa kaikin puolin, mutta todella halpa on Kiina. Erinomainen kala-ateria kahdelle juomineen maksoi viitisen euroa. Pekingissä ajeltiin taksilla parilla eurolla n. 20 minuutin matka. Kiinalaisen matkanjärjestäjän järjestämä päivän kestävä retki Kiinan muurille Badalingiin maksoi kympin. Hintaan sisältyi edestakainen bussimatka muurille (n. 2 tuntia yhteen suuntaan), pääsylippu muurille ja yksi lämmin ateria juomineen ja lisukkeineen. Kiinassa on myös omat hinnat turisteille kuuluisimpiin nähtävyyksiin, mutta ero on todella pieni verrattuna Venäjän vastaavaan systeemiin.
Venäläisten suhtautuminen rahaan poikkesi selvästi muista. Mongoliassa ja Kiinassa pyrittiin turistista hyötymään mahdollisimman paljon, mutta Venäjällä neuvottiin miten selvitä halvemmalla. Juna-asemalla kun kysyimme lippuja iltajunaan, myyjä valitteli, että - voi voi kun on jäljellä vain kalliita ykkösluokan lippuja.
Varkaisiin törmäsimme vain Mongoliassa ja saaliitta voro sielläkin jäi. Moskovassa sain kerran rahasta väärin takaisin - tarkoituksella, mutta virhe oikaistiin kun kävin kovistelemassa - sitä se kuitenkin vaati ja myyjä oli ensin sitä mieltä, että ei rahaa tarvitse palauttaa kun kerran en heti sitä huomannut. Akka vielä virnisteli hävyttömästi mutta palautti kuitenkin rahat ilman mekkalaa.
Kaksihintajärjestelmä toimii Venäjällä edelleen, mutta käsittääkseni se ei koske junamatkoja eikä ravointoloita, majoituspalveluja sen sijaan kyllä - kun tilasimme kotimajoitusta Niznissä, hintapyyntö oli ensin 1000 ruplaa kahdelta hengeltä ja kahdelta yöltä, kun emäntä kuuli että vieraat ovat ulkomaalaisia, hinta nousi 1400:n, eli ero ei ollut suuren suuri. Ulkomaalaisia majoittavat hotellit olivat selvästi kalliimpia kuin venäläiset. Normaali majoitushinta keskitason hotellihuoneesta oli n. 1500 ruplaa/hlö/yö.
Mongolia on selvästi Venäjää halvempi maa kaikin puolin, mutta todella halpa on Kiina. Erinomainen kala-ateria kahdelle juomineen maksoi viitisen euroa. Pekingissä ajeltiin taksilla parilla eurolla n. 20 minuutin matka. Kiinalaisen matkanjärjestäjän järjestämä päivän kestävä retki Kiinan muurille Badalingiin maksoi kympin. Hintaan sisältyi edestakainen bussimatka muurille (n. 2 tuntia yhteen suuntaan), pääsylippu muurille ja yksi lämmin ateria juomineen ja lisukkeineen. Kiinassa on myös omat hinnat turisteille kuuluisimpiin nähtävyyksiin, mutta ero on todella pieni verrattuna Venäjän vastaavaan systeemiin.
Venäläisten suhtautuminen rahaan poikkesi selvästi muista. Mongoliassa ja Kiinassa pyrittiin turistista hyötymään mahdollisimman paljon, mutta Venäjällä neuvottiin miten selvitä halvemmalla. Juna-asemalla kun kysyimme lippuja iltajunaan, myyjä valitteli, että - voi voi kun on jäljellä vain kalliita ykkösluokan lippuja.
Varkaisiin törmäsimme vain Mongoliassa ja saaliitta voro sielläkin jäi. Moskovassa sain kerran rahasta väärin takaisin - tarkoituksella, mutta virhe oikaistiin kun kävin kovistelemassa - sitä se kuitenkin vaati ja myyjä oli ensin sitä mieltä, että ei rahaa tarvitse palauttaa kun kerran en heti sitä huomannut. Akka vielä virnisteli hävyttömästi mutta palautti kuitenkin rahat ilman mekkalaa.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Viranomaisista ja viranomaistoiminnasta
Kaikkiin maihiin, joissa kävimme, tarvitaan viisumi lyhyillekin vierailuille. Kiina ja Mongolia eivät vaadi viisumin rekisteröintiä. Venäjän rekisteröintikäytännöstä saimme monenlaista tietoa, väärää ja oikeaa. Kotimaassa meitä neuvottiin menemään Moskovassa erääseen matkatoimistoon, jossa voisimme rekisteröityä 20 euron maksua vastaan. Kyseisessä toimistossa meille ensin sanottiin, että hinta olisi 1600 ruplaa (n. 45 euroa), tingitty hinta 1000 ruplaa. Tyttö kertoi vielä avuliaasti, ettei meidän Moskovassa edes tarvitse rekisteröityä koska viivymme vain kolme päivää. Hän kirjoitti vielä vakuutuksen viranomaisia varten ja lupasi tehdä anomuksen, jos tulisi ongelmia.
Lain mukaan viisumi tulee rekisteröidä viimeistään neljäntenä maassaolopäivänä. Hotellit ovat velvollisia rekisteröimään ulkomaalaiset ilman lisämaksua. Kazanissa maksoimme lisämaksun (n. 100 ruplaa), mutta rekisteröinti jäi saamatta. Leiman saimme vasta Baikalilla ja hyvä oli että saimme, koska ilman sitä olisi kuulemma tullut vaikeuksia rajalla. Rekisteröinnin laiminlyönnistä olisi myös seurannut 1200 ruplan pikavoitto.
Viranomaistoiminta rekisteröinnin ja muunkin valvonnan suhteen Venäjällä oli tarkkaa. Poliiseja oli joka puolella ja pysäytettäessä oli esitettävä passi (ja mahdollisesti maksettava lahjuksia???). Muutenkin passi piti esittää kaikissa mahdollisissa virallisissa yhteyksissä - rahaa vaihdettaessa, laukkuja säilöön jätettäessä, junalippuja ostettaessa, hotelliin kirjauduttaessa... ei sentään ravintolassa eikä wc:hen mentäessä. Ties mistä syystä säästyimme katupoliisien ratsioilta, ehkä siksi ettemme mitenkään mainostaneet ulkomaalaisuuttamme esim. puhumalla suomea kun poliiseja oli kuulomatkan päässä.
Valvonta Venäjällä muistutti Neuvostoliiton aikoja, mutta emme silti tunteneet oloamme turvallisemmaksi sen vuoksi, emme varsinkaan Irkutskissa, jossa poliisi otti pizzerian ovella sisäänpääsymaksun, arvatenkin omaan taskuunsa. Muu viranomaistoiminta oli asiallista ja maksut säädetyn ja ilmoitetun mukaisia.
Mongoliassa poliiseja näkyi harvakseltaan emmekä kokeneet valvonnan mitenkään ahdistavan. Toki siellä oli sama perussysteemi passin esittämisen suhteen kuin Venäjällä, kaikissa vähänkin virallisemmissa tilanteissa se oli oltava.
Venäjällä ja Mongoliassa poliisivalvonta kuitenkin hävisi kirkkaasti Kiinalle. Tulimme maahan junalla, mutta tuntui kuin olisimme tulleet lentokentän kautta. Matkustavaiset ohjattiin poliisisaattueessa asemarakennukseen, jossa oli laukkutarkastus. Joka puolella oli poliiseja ja sotilaita. Laukut tarkastettiin jokaisessa tilanteessa, jossa olisi ollut edes teoriassa mahdollista järjestää hulina: metroon mentäessä ja nähtävyyksille johtavilla teillä tai tunneleissa. Aseistetut sotilaat partioivat kaduilla jatkuvasti. Koko maa oli sotilaallisessa järjestyksessä ja kaikkea ohjattiin tiukasti.
Selväksi tuli, että kaikkia kolmea maata valvovat lukuisat sotilaat ja poliisit eikä minkäänlainen pullikointi kannata.
Lain mukaan viisumi tulee rekisteröidä viimeistään neljäntenä maassaolopäivänä. Hotellit ovat velvollisia rekisteröimään ulkomaalaiset ilman lisämaksua. Kazanissa maksoimme lisämaksun (n. 100 ruplaa), mutta rekisteröinti jäi saamatta. Leiman saimme vasta Baikalilla ja hyvä oli että saimme, koska ilman sitä olisi kuulemma tullut vaikeuksia rajalla. Rekisteröinnin laiminlyönnistä olisi myös seurannut 1200 ruplan pikavoitto.
Viranomaistoiminta rekisteröinnin ja muunkin valvonnan suhteen Venäjällä oli tarkkaa. Poliiseja oli joka puolella ja pysäytettäessä oli esitettävä passi (ja mahdollisesti maksettava lahjuksia???). Muutenkin passi piti esittää kaikissa mahdollisissa virallisissa yhteyksissä - rahaa vaihdettaessa, laukkuja säilöön jätettäessä, junalippuja ostettaessa, hotelliin kirjauduttaessa... ei sentään ravintolassa eikä wc:hen mentäessä. Ties mistä syystä säästyimme katupoliisien ratsioilta, ehkä siksi ettemme mitenkään mainostaneet ulkomaalaisuuttamme esim. puhumalla suomea kun poliiseja oli kuulomatkan päässä.
Valvonta Venäjällä muistutti Neuvostoliiton aikoja, mutta emme silti tunteneet oloamme turvallisemmaksi sen vuoksi, emme varsinkaan Irkutskissa, jossa poliisi otti pizzerian ovella sisäänpääsymaksun, arvatenkin omaan taskuunsa. Muu viranomaistoiminta oli asiallista ja maksut säädetyn ja ilmoitetun mukaisia.
Mongoliassa poliiseja näkyi harvakseltaan emmekä kokeneet valvonnan mitenkään ahdistavan. Toki siellä oli sama perussysteemi passin esittämisen suhteen kuin Venäjällä, kaikissa vähänkin virallisemmissa tilanteissa se oli oltava.
Venäjällä ja Mongoliassa poliisivalvonta kuitenkin hävisi kirkkaasti Kiinalle. Tulimme maahan junalla, mutta tuntui kuin olisimme tulleet lentokentän kautta. Matkustavaiset ohjattiin poliisisaattueessa asemarakennukseen, jossa oli laukkutarkastus. Joka puolella oli poliiseja ja sotilaita. Laukut tarkastettiin jokaisessa tilanteessa, jossa olisi ollut edes teoriassa mahdollista järjestää hulina: metroon mentäessä ja nähtävyyksille johtavilla teillä tai tunneleissa. Aseistetut sotilaat partioivat kaduilla jatkuvasti. Koko maa oli sotilaallisessa järjestyksessä ja kaikkea ohjattiin tiukasti.
Selväksi tuli, että kaikkia kolmea maata valvovat lukuisat sotilaat ja poliisit eikä minkäänlainen pullikointi kannata.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Ihmisistä ja kansoista
Ihmisistä ja heidän edesottamuksistaan puhuttaessa on huomioitava kielen vaikutus. Venäjäntaito toi venäläiset lähimmäksi ja kiinan taidon puute jätti kiinalaiset oudoimmiksi. Mongoliassa puhuttiin jonkin verran venäjää, joten asiat hoituivat, mutta varsinaisesti puheisiin ei päästy.
Venäläiset junat ovat täynnä mielenkiintoisia ihmisiä. Venäläiset ovat mukavia ja sydämellisiä ja keskustelu rajoittuu yleisiin asioihin - henkilökohtaisia asioita ei udella.
Venäläiset eivät oikein hallitse tavallista asuntorakentamista eivätkä viemäröintiä (wc:t menivät tukkoon pikkuisesta paperinpalasta niin loistohotellissa kuin pikku kahvilassakin), mutta ihmissuhteet ja filosofiat he hallitsevat. Saimme myös hämmästyksellä todeta, kuinka sivistynyt ja fiksu voi olla tavallinen kotiäiti jossakin Siperian kaukaisessa kolkassa, jossa Shaurmin kylän baba Veran sanoin "ei ole mitään, työtä vain tehdään aamusta iltaan". Baba Veran (akka Vera) tapasimme Ulan Batorin junassa. Hän oli korkeasta iästään huolimatta vireä nainen. Hän mm. halusi nähdä nimensä kirjoitettuna länsimaisin kirjaimin ja kuunteli kiinnostuneena kun kerroin Suomesta, todeten vähän väliä - oo... interesno. Baba Veran elämäntapa tuntui olevan kiinnostus kaikkeen ja asioiden pohtiminen. Hän esim. pohti pitkään sitä, miksi ihmiset puhuvat eri kielillä: - koirat haukkuvat joka maassa samalla tavalla, karhut murisevat ja linnut visertävät aina samoin. Ihmiset ovat kaikki samanlaisia mutta puhuvat erilailla. Mistähän se oikein johtuu, baba Vera mietti, työnsi kielen ulos suustaan ja jatkoi - vaikka kielikin on kaikilla samanlainen. Kotiäiti Galinan Kamensk-Uralskista tapasimme Omskin junassa. Galina on 56-vuotias kaunis ja hyvinsäilynyt, hyvin venäläisen näköinen nainen. Hän osoitti suurta kiinnostusta Suomea kohtaan ja kyseli monenmoista suomalaisesta elämänmenosta samalla kun tarjosi meille suolakurkkuja, voileipää, keksejä, omenaa...
Maininnan ansaitsevat myös japanin kielen professori Feliks Niznistä ja vesiedustaja Ljudmila Jekaterinburgin lähistöltä. Venäjällä ei läheskään joka kaupungissa ole (tai ei löydetty) turisti-infoa, mutta eipä hätää, kunhan vain löydettiin mikä tahansa, vaikkapa Egyptinmatkoja myyvä "turfirma", palvelu pelasi ja oli ystävällistä ja aina saimme mitä halusimme. Niznissä kysellessämme hotellia, turfirman tyttö valisti meitä - älkää hotelliin, ne ovat niin kalliita. Minä varaan teille kotimajoituksen, se on hyvä ja paljon halvempi. Majoitusta varatessaan hän neuvoi emäntää: - teidän pitää neuvoa tarkasti, eivät ulkomaalaiset osaa tuollaisten neuvojen perusteella, eivät he tunne kaupunkia. Saimmekin hyvät ohjeet ja kun ratikassa kyselimme vielä tarkemmin poistumispysäkkiä, Andrei jäi samalla pysäkillä ihan vain saattaakseen meidät oikealle ovelle saakka. "Kysykää ihmisiltä, kyllä teitä neuvotaan", venäläiset opastivat ja kyllä meitä neuvottiinkin. Huomasimme tosin, että joskus neuvottiin kovin avuliaasti ja ystävällisesti - ja aivan väärin.
Mongoliassa ja Kiinassa saimme pärjätä omin avuin, koska yhteistä kieltä ei ollut. Kansana mongolit olivat selvästi suorasukaisempia ja ehkä myös tuttavallisempia kuin venäläiset. Venäläiset teitittelevät lähes aina, mongolit sinuttelevat kaikkia. Mongolit myös puhuvat hyvin suorasukaisesti. Kun taksissa matkalla Pekingiin pyysin mongolipoikaa tulkkaamaan kiinalaiselle kuskille, että haluan pysähtyä erään kahvilan pihaan, koska arvelin että siellä on wc, poika teki työtä käskettyä: "pysähdy tuon kahvilan pihaan, rouvat haluavat pissata". Mongoliassa ei myöskään junakäyttäytyminen ollut yhtä hienotunteista kuin Venäjällä. Siellä miehet kyllä käänsivät selkänsä kun naiset alkoivat vaihtaa vaatteita, mutta se sai riittää - hytistä ei poistuttu .
Kiinassa myyjät tungettelivat röyhkeästi ja kävivät jopa kiinni. Perään huutelua harrastettiin myös, asia ei koskaan selvinnyt, mutta joskus se muuttui suorastaan aggressiiviseksi jos siihen jätti kiinnittämättä huomiota. Rajakaupunki Erlienissä turisteja tuijotettiin ja osoiteltiin sormella häpeämättä.
Autoilu oli Kiinassa rauhallisinta ja Mongoliassa hurjinta. Jalankulkijoiden vihreä valo paloi pari-kolme sekuntia ja sen jälkeen autot vain väistelivät suojatiellä tien ylitystä yrittäviä. Tuli mieleen, että muinoin pelätyn valloittajakansan perilliset purkivat turhautumistaan autonratissa kun eivät enää pääse hevosillaan laukkaamaan pitkin aroja ja alistamaan muita kansoja.
Ulkonäöllisesti tutkituista kolmesta kansasta mongolit näyttivät villeimmiltä ja jotenkin pelottavimmilta (vaikka eihän heitä tietenkään pekäämään ruvettu). Ei kovin suuresti ihmetyttänyt kansan hurja maine julmina valloittajina.
Venäläiset junat ovat täynnä mielenkiintoisia ihmisiä. Venäläiset ovat mukavia ja sydämellisiä ja keskustelu rajoittuu yleisiin asioihin - henkilökohtaisia asioita ei udella.
Venäläiset eivät oikein hallitse tavallista asuntorakentamista eivätkä viemäröintiä (wc:t menivät tukkoon pikkuisesta paperinpalasta niin loistohotellissa kuin pikku kahvilassakin), mutta ihmissuhteet ja filosofiat he hallitsevat. Saimme myös hämmästyksellä todeta, kuinka sivistynyt ja fiksu voi olla tavallinen kotiäiti jossakin Siperian kaukaisessa kolkassa, jossa Shaurmin kylän baba Veran sanoin "ei ole mitään, työtä vain tehdään aamusta iltaan". Baba Veran (akka Vera) tapasimme Ulan Batorin junassa. Hän oli korkeasta iästään huolimatta vireä nainen. Hän mm. halusi nähdä nimensä kirjoitettuna länsimaisin kirjaimin ja kuunteli kiinnostuneena kun kerroin Suomesta, todeten vähän väliä - oo... interesno. Baba Veran elämäntapa tuntui olevan kiinnostus kaikkeen ja asioiden pohtiminen. Hän esim. pohti pitkään sitä, miksi ihmiset puhuvat eri kielillä: - koirat haukkuvat joka maassa samalla tavalla, karhut murisevat ja linnut visertävät aina samoin. Ihmiset ovat kaikki samanlaisia mutta puhuvat erilailla. Mistähän se oikein johtuu, baba Vera mietti, työnsi kielen ulos suustaan ja jatkoi - vaikka kielikin on kaikilla samanlainen. Kotiäiti Galinan Kamensk-Uralskista tapasimme Omskin junassa. Galina on 56-vuotias kaunis ja hyvinsäilynyt, hyvin venäläisen näköinen nainen. Hän osoitti suurta kiinnostusta Suomea kohtaan ja kyseli monenmoista suomalaisesta elämänmenosta samalla kun tarjosi meille suolakurkkuja, voileipää, keksejä, omenaa...
Maininnan ansaitsevat myös japanin kielen professori Feliks Niznistä ja vesiedustaja Ljudmila Jekaterinburgin lähistöltä. Venäjällä ei läheskään joka kaupungissa ole (tai ei löydetty) turisti-infoa, mutta eipä hätää, kunhan vain löydettiin mikä tahansa, vaikkapa Egyptinmatkoja myyvä "turfirma", palvelu pelasi ja oli ystävällistä ja aina saimme mitä halusimme. Niznissä kysellessämme hotellia, turfirman tyttö valisti meitä - älkää hotelliin, ne ovat niin kalliita. Minä varaan teille kotimajoituksen, se on hyvä ja paljon halvempi. Majoitusta varatessaan hän neuvoi emäntää: - teidän pitää neuvoa tarkasti, eivät ulkomaalaiset osaa tuollaisten neuvojen perusteella, eivät he tunne kaupunkia. Saimmekin hyvät ohjeet ja kun ratikassa kyselimme vielä tarkemmin poistumispysäkkiä, Andrei jäi samalla pysäkillä ihan vain saattaakseen meidät oikealle ovelle saakka. "Kysykää ihmisiltä, kyllä teitä neuvotaan", venäläiset opastivat ja kyllä meitä neuvottiinkin. Huomasimme tosin, että joskus neuvottiin kovin avuliaasti ja ystävällisesti - ja aivan väärin.
Mongoliassa ja Kiinassa saimme pärjätä omin avuin, koska yhteistä kieltä ei ollut. Kansana mongolit olivat selvästi suorasukaisempia ja ehkä myös tuttavallisempia kuin venäläiset. Venäläiset teitittelevät lähes aina, mongolit sinuttelevat kaikkia. Mongolit myös puhuvat hyvin suorasukaisesti. Kun taksissa matkalla Pekingiin pyysin mongolipoikaa tulkkaamaan kiinalaiselle kuskille, että haluan pysähtyä erään kahvilan pihaan, koska arvelin että siellä on wc, poika teki työtä käskettyä: "pysähdy tuon kahvilan pihaan, rouvat haluavat pissata". Mongoliassa ei myöskään junakäyttäytyminen ollut yhtä hienotunteista kuin Venäjällä. Siellä miehet kyllä käänsivät selkänsä kun naiset alkoivat vaihtaa vaatteita, mutta se sai riittää - hytistä ei poistuttu .
Kiinassa myyjät tungettelivat röyhkeästi ja kävivät jopa kiinni. Perään huutelua harrastettiin myös, asia ei koskaan selvinnyt, mutta joskus se muuttui suorastaan aggressiiviseksi jos siihen jätti kiinnittämättä huomiota. Rajakaupunki Erlienissä turisteja tuijotettiin ja osoiteltiin sormella häpeämättä.
Autoilu oli Kiinassa rauhallisinta ja Mongoliassa hurjinta. Jalankulkijoiden vihreä valo paloi pari-kolme sekuntia ja sen jälkeen autot vain väistelivät suojatiellä tien ylitystä yrittäviä. Tuli mieleen, että muinoin pelätyn valloittajakansan perilliset purkivat turhautumistaan autonratissa kun eivät enää pääse hevosillaan laukkaamaan pitkin aroja ja alistamaan muita kansoja.
Ulkonäöllisesti tutkituista kolmesta kansasta mongolit näyttivät villeimmiltä ja jotenkin pelottavimmilta (vaikka eihän heitä tietenkään pekäämään ruvettu). Ei kovin suuresti ihmetyttänyt kansan hurja maine julmina valloittajina.
perjantai 3. lokakuuta 2008
Junista, rautateistä ja matkustamisesta
Venäjä on pitkien matkojen maa, jossa matkustetaan paljon junilla. Tämä näkyy palveluissa ja junien varustelussa. Silmiinpistävintä on, että rautateillä kaikki sujuu kuin tanssi. Asemahalleissa jonotetaan, mutta jonot liikkuvat nopeasti ja lippuluukkuja on paljon. Neuvostoaikainen ihmisten ja erityisesti turistien luukutus ja pompotus ovat hävinneet ja lippujen osto onnistui ongelmitta. Asemilla on hyvät, yleensä venäjän- ja englanninkieliset opasteet. Laukkusäilytys on joka asemalla ja se toimii aina samoin: auki ympäri vuorokauden, tauot selvästi merkitty ja hinta suunnilleen sama joka kaupungissa.
Junamatkailu pitkillä väleillä on mukavaa. Vaunut on jaettu neljän hengen osastoihin, molemmilla seinustoilla on kerrossängyt ja välissä pikku pöytä eväitä ja syömistä varten. Junaan tultaessa vaunuemäntä tarkastaa passin ja liput - ei ole vaaraa joutua vahingossa väärään junaan ja ties minne Siperian kolkkaan. Sisällä annetaan puhtaat lakanat pussissa, jossa on tarkistusmerkintä. Vaunun molemmissa päissä on wc, joita vaunuemäntä siivoaa (no, kuka ahkerammin, kuka laiskemmin) ja toisessa päässä todella omalaatuisen näköinen mutta toimiva vedenkeitin, josta voi vapaasti hakea kuumaa vettä. Vaunuemännältä saa kupit jos ei ole omia mukana. Useimmissa junissa on myös ravintola, mutta yleensä venäläiset tuovat kassikaupalla omia eväitä mukana.
Junapaikat myydään sänky kerrallaan, joten yleensä samaan hyttiin joutuu miehiä ja naisia. Tämä ei ole ongelma, vaatteidenvaihdot hoidetaan todella hienosti. Kun naiset alkavat valmistautua nukkumaan, miehet poistuvat käytävään ja ovi suljetaan ja kun vaatteet on vaihdettu, sisällä olevat avaavat ovea hiukan merkiksi siitä että miehet voivat tulla. Sama toistuu toisinpäin. Ja kun aletaan olla perillä, vaunupalvelija käy herättelemässä tai päiväsaikaan ilmoittelemassa: - alamme valmistautua.
Junissa matkusti kaikenikäisiä, jopa yksi pitbullterrierikin kuonokoppineen, mutta mitään järjestyshäiriöitä ei ollut. Yöt nukuttiin sikeästi eikä junan kolina häirinnyt. Venäläisten ja hollantilaisten junakäyttäytymistä päästiin vertailemaan Ulan Batorin junassa. Hollantilaiset juhlivat, remusivat ja metelöivät aamuyölle saakka, eli kunnes pyydettiin lopettamaan. Venäläiset sen sijaan eivät mekastaneet vaikka tuttujen porukoitakin vaunuissa oli ja vodkaakin maisteltiin. Kazanin juna oli vanha ja siinä oli avovaunut siten että sängyt olivat vain seinillä ja keskellä käytävä eli varsinaisia suljettavia hyttejä ei ollut. Vaunussa oli monta nuorisoporukkaa kaljakoreineen, mutta heti kun osa matkustajista alkoi nukkua, puhe hiljeni eikä mitään häiriötä ollut. Venäläiset osaavat matkustaa junissa.
Vietimme junissa kaikkiaan 14 yötä, joten matka joutui mukavasti puhtaissa lakanoissa nukkuessa. Ravintolavaunujen ruoka ei ollut erikoista mutta halpaa se oli. Matkan edistyessä opimme ostamaan pikanuudeleita ja muita käteviä junaeväitä.
Mongolian rautatiet eivät juurikaan poikenneet venäläisistä, mutta asemilla turisteja kiusattiin. Jonotus oli tuskallista jatkuvan etuilun ja toisaalta niskaan hengittämisen vuoksi. Kun asioi luukulla luottokortit, rahat ja passit levällään, tuntematon mies retkotti niskassa kiinni eikä lähtenyt vaikka yritti kuinka töniä kyynärpäällä. Junalipun osto oli niinikään hankalaa, ensin sanottiin että lippuja ei ole, menkää luukulle nro sejase. Kun menimme, meidät osoitettiin toiselle luukulle ja sitten kolmannelle ja loppujen lopuksi kuudennen luukun jälkeen ostimme lippumme samalta luukulta josta olimme sitä alun perin yrittäneet. Syy luukutukseen ei selvinnyt. Muutenkin lipun osto oli mutkikkaampaa ja hankalampaa kuin Venäjällä - maksu nimittäin suoritettiin eri luukulle kuin mistä lippu saatiin ja kun palattiin hakemaan lippua kuitti kourassa, luukulla asioi jo seuraava.
Kiinassa sen sijaan emme päässeet lainkaan tutustumaan rautateihin koska homma tyssäsi lippuluukulle: meille ei suostuttu myymään lippua lainkaan. Yritimme muutamaan otteeseen, mutta tulos oli aina sama. Kielitaidoton lipunmyyjä istui luukulla poissaolevan näköisenä ja sanoi vain - Beijing no. Loppujen lopuksi menimme Pekingiin taksilla. Hinta ei hirvittänyt, 8 tunnin taksimatka Erlienin rajakaupungista Pekingiin maksoi n. 25 euroa. Kuulimme kylläkin, että kiinalaiset junat ovat hienoja...
Junamatkailu pitkillä väleillä on mukavaa. Vaunut on jaettu neljän hengen osastoihin, molemmilla seinustoilla on kerrossängyt ja välissä pikku pöytä eväitä ja syömistä varten. Junaan tultaessa vaunuemäntä tarkastaa passin ja liput - ei ole vaaraa joutua vahingossa väärään junaan ja ties minne Siperian kolkkaan. Sisällä annetaan puhtaat lakanat pussissa, jossa on tarkistusmerkintä. Vaunun molemmissa päissä on wc, joita vaunuemäntä siivoaa (no, kuka ahkerammin, kuka laiskemmin) ja toisessa päässä todella omalaatuisen näköinen mutta toimiva vedenkeitin, josta voi vapaasti hakea kuumaa vettä. Vaunuemännältä saa kupit jos ei ole omia mukana. Useimmissa junissa on myös ravintola, mutta yleensä venäläiset tuovat kassikaupalla omia eväitä mukana.
Junapaikat myydään sänky kerrallaan, joten yleensä samaan hyttiin joutuu miehiä ja naisia. Tämä ei ole ongelma, vaatteidenvaihdot hoidetaan todella hienosti. Kun naiset alkavat valmistautua nukkumaan, miehet poistuvat käytävään ja ovi suljetaan ja kun vaatteet on vaihdettu, sisällä olevat avaavat ovea hiukan merkiksi siitä että miehet voivat tulla. Sama toistuu toisinpäin. Ja kun aletaan olla perillä, vaunupalvelija käy herättelemässä tai päiväsaikaan ilmoittelemassa: - alamme valmistautua.
Junissa matkusti kaikenikäisiä, jopa yksi pitbullterrierikin kuonokoppineen, mutta mitään järjestyshäiriöitä ei ollut. Yöt nukuttiin sikeästi eikä junan kolina häirinnyt. Venäläisten ja hollantilaisten junakäyttäytymistä päästiin vertailemaan Ulan Batorin junassa. Hollantilaiset juhlivat, remusivat ja metelöivät aamuyölle saakka, eli kunnes pyydettiin lopettamaan. Venäläiset sen sijaan eivät mekastaneet vaikka tuttujen porukoitakin vaunuissa oli ja vodkaakin maisteltiin. Kazanin juna oli vanha ja siinä oli avovaunut siten että sängyt olivat vain seinillä ja keskellä käytävä eli varsinaisia suljettavia hyttejä ei ollut. Vaunussa oli monta nuorisoporukkaa kaljakoreineen, mutta heti kun osa matkustajista alkoi nukkua, puhe hiljeni eikä mitään häiriötä ollut. Venäläiset osaavat matkustaa junissa.
Vietimme junissa kaikkiaan 14 yötä, joten matka joutui mukavasti puhtaissa lakanoissa nukkuessa. Ravintolavaunujen ruoka ei ollut erikoista mutta halpaa se oli. Matkan edistyessä opimme ostamaan pikanuudeleita ja muita käteviä junaeväitä.
Mongolian rautatiet eivät juurikaan poikenneet venäläisistä, mutta asemilla turisteja kiusattiin. Jonotus oli tuskallista jatkuvan etuilun ja toisaalta niskaan hengittämisen vuoksi. Kun asioi luukulla luottokortit, rahat ja passit levällään, tuntematon mies retkotti niskassa kiinni eikä lähtenyt vaikka yritti kuinka töniä kyynärpäällä. Junalipun osto oli niinikään hankalaa, ensin sanottiin että lippuja ei ole, menkää luukulle nro sejase. Kun menimme, meidät osoitettiin toiselle luukulle ja sitten kolmannelle ja loppujen lopuksi kuudennen luukun jälkeen ostimme lippumme samalta luukulta josta olimme sitä alun perin yrittäneet. Syy luukutukseen ei selvinnyt. Muutenkin lipun osto oli mutkikkaampaa ja hankalampaa kuin Venäjällä - maksu nimittäin suoritettiin eri luukulle kuin mistä lippu saatiin ja kun palattiin hakemaan lippua kuitti kourassa, luukulla asioi jo seuraava.
Kiinassa sen sijaan emme päässeet lainkaan tutustumaan rautateihin koska homma tyssäsi lippuluukulle: meille ei suostuttu myymään lippua lainkaan. Yritimme muutamaan otteeseen, mutta tulos oli aina sama. Kielitaidoton lipunmyyjä istui luukulla poissaolevan näköisenä ja sanoi vain - Beijing no. Loppujen lopuksi menimme Pekingiin taksilla. Hinta ei hirvittänyt, 8 tunnin taksimatka Erlienin rajakaupungista Pekingiin maksoi n. 25 euroa. Kuulimme kylläkin, että kiinalaiset junat ovat hienoja...
torstai 2. lokakuuta 2008
Erinäisiä huomioita matkalta palattua
Paluusta on kulunut muutama viikko. On aika koota vaikutelmat yhteen ja kirjata muutamia huomioita matkan varrelta. Tampereelta Pekingiin Venäjän kautta ja takaisin - vaikkakin lentämällä - neljässä viikossa on tietenkin läpijuoksu, jossa kovinkaan syvällisesti ei ehdi kohdemaiden elämänmenoon perehtyä. Turistin silmäys on aina pintapuolinen ja kielitaidon puute estää hiukankin paremman perehtymisen. Tulkinnat joita turisti näkemistään ja kokemistaan asioista tekee ovat todennäköisemmin vääriä kuin oikeita, mutta ties vaikka jotakin osuisi oikeaankin ja toisaalta turistin silmin voi huomata sellaista mille paikallinen asukas on sokea.
Läpijuoksulla havaittua siis:
Ansoista
Eräällä venäjän alkeiskurssin oppitunnilla saatiin kuulla Neuvostoliiton aikaan ajoittuva vitsi: Liikemies Fritz oli työmatkalla Neuvostoliitossa ja ajoi kuoppaan Mersullaan. Tietenkin Mersu hajosi. Fritz reklamoimaan miliisille: miksi kuopassa ei ollut punaista lippua? Miliisi siihen: - Ettekö nähnyt punaista lippua rajalla kun tulitte? - No juu... vastasi Fritz. - Nu shto, sanoi miliisi, mitä siis valitatte?
Neuvostoliitto kaikessa kaikkivoipaisuudessaan on mennyttä aikaa, mutta ansoistaan ja kuopistaan Venäjä ei ole päässyt. Vaikka paljon remonttia on tehty ja lisää tehdään, voi missä tahansa, vaikkapa Moskovassa törmätä täysin merkityksettömiltä näyttäviin kuoppiin, betoniporsaisiin, maasta törröttäviin rautaputken pätkiin tai kummallisiin puurakennelmiin remontoitavien talojen seinustoilla. Rakennettavien ja remontoitavien talojen edustoilla jalkakäytävä saattaa yht'äkkiä katketa isoon monttuun, jonka pohjalla häärii työmiehiä. Puomeja ei kukaan tietenkään ole kuopan reunalle viitsinyt tuoda. Erityisen hankalaa on kävellä sivukaduilla pimeässä sellaisissa kaupungeissa kuin esim. Omsk tai Irkutsk, joissa esim. katuvalot on vain suurimpien katujen varsilla.
Kuoppatilanne Mongoliassa on periaatteessa sama kuin Venäjällä, mutta Kiina on siisti ja sileä kuten Suomi, siellä ei kuoppaan lankeamisen vaaraa ole. Kiinassa ei ylipäätään näyttänyt olevan joka puolella remonttia kuten Venäjällä ja Mongoliassakin. Tähän varmasti suurimpana syynä olivat käynnissä olevat olympialaiset, joita varten kaikki oli saatu valmiiksi.
Läpijuoksulla havaittua siis:
Ansoista
Eräällä venäjän alkeiskurssin oppitunnilla saatiin kuulla Neuvostoliiton aikaan ajoittuva vitsi: Liikemies Fritz oli työmatkalla Neuvostoliitossa ja ajoi kuoppaan Mersullaan. Tietenkin Mersu hajosi. Fritz reklamoimaan miliisille: miksi kuopassa ei ollut punaista lippua? Miliisi siihen: - Ettekö nähnyt punaista lippua rajalla kun tulitte? - No juu... vastasi Fritz. - Nu shto, sanoi miliisi, mitä siis valitatte?
Neuvostoliitto kaikessa kaikkivoipaisuudessaan on mennyttä aikaa, mutta ansoistaan ja kuopistaan Venäjä ei ole päässyt. Vaikka paljon remonttia on tehty ja lisää tehdään, voi missä tahansa, vaikkapa Moskovassa törmätä täysin merkityksettömiltä näyttäviin kuoppiin, betoniporsaisiin, maasta törröttäviin rautaputken pätkiin tai kummallisiin puurakennelmiin remontoitavien talojen seinustoilla. Rakennettavien ja remontoitavien talojen edustoilla jalkakäytävä saattaa yht'äkkiä katketa isoon monttuun, jonka pohjalla häärii työmiehiä. Puomeja ei kukaan tietenkään ole kuopan reunalle viitsinyt tuoda. Erityisen hankalaa on kävellä sivukaduilla pimeässä sellaisissa kaupungeissa kuin esim. Omsk tai Irkutsk, joissa esim. katuvalot on vain suurimpien katujen varsilla.
Kuoppatilanne Mongoliassa on periaatteessa sama kuin Venäjällä, mutta Kiina on siisti ja sileä kuten Suomi, siellä ei kuoppaan lankeamisen vaaraa ole. Kiinassa ei ylipäätään näyttänyt olevan joka puolella remonttia kuten Venäjällä ja Mongoliassakin. Tähän varmasti suurimpana syynä olivat käynnissä olevat olympialaiset, joita varten kaikki oli saatu valmiiksi.
tiistai 2. syyskuuta 2008
Peking
Lyhyt paivitys kalliista liittymasta - Kiinassa kaikki on halpaa paitsi netin kaytto.
Kiinaan saavuttiin ensin Erlienin pikkukaupunkiin rajalla, jossa selvisi ettei Pekingiin yksinkertaisesti saa junalippuja. Lippukassalla istui nainen viilailemassa kynsiaan ja pudistelemassa paataan asiakkaille. Isossa maassa kuitenkin mahdollisuuksia riittaa ja saimmekin taksikyydin yhden hotelliyon jalkeen Pekingiin. Olimme vahan etuajassa eika tietoa hotellista viela ollut, mutta taksimatkan aikana asia jarjestyi. \
Eilen majoituimme ennalta tilattuun hotelliin, joka on varsin hieno. Peking on vasyttavan suuri kaupunki, mutta hyvassa jarjestyksessa kaikin puolin, esim. metro on helppo kayttaa, halpa ja moderni. Kisat nakyvat taalla joka paikassa vielakin ja turisteja huomioidaan ehka paremmin kuin muuten. Tietysti se poikii myos kaikenlaista nyhtajaa kasipuoleen roikkumaan ja helouta huutelemaan.
Tama on nyt enaa oikeastaan niiden pakollisten nahtavyyksien katselemista. Extreme loppui Erlienin lippukassalle ja ainoa huoli on enaa, kuinka loytaa hotelliin, kun jotkut taksikuskitkin pudistelevat paataan. Elekielella parjaa, mutta hyvin huomaa nyt kuinka paljon kielitaito auttaa.
Summa summarum, kaikki ok. En viitsi enaa paivitella, perjantaina kotiin.
Kiinaan saavuttiin ensin Erlienin pikkukaupunkiin rajalla, jossa selvisi ettei Pekingiin yksinkertaisesti saa junalippuja. Lippukassalla istui nainen viilailemassa kynsiaan ja pudistelemassa paataan asiakkaille. Isossa maassa kuitenkin mahdollisuuksia riittaa ja saimmekin taksikyydin yhden hotelliyon jalkeen Pekingiin. Olimme vahan etuajassa eika tietoa hotellista viela ollut, mutta taksimatkan aikana asia jarjestyi. \
Eilen majoituimme ennalta tilattuun hotelliin, joka on varsin hieno. Peking on vasyttavan suuri kaupunki, mutta hyvassa jarjestyksessa kaikin puolin, esim. metro on helppo kayttaa, halpa ja moderni. Kisat nakyvat taalla joka paikassa vielakin ja turisteja huomioidaan ehka paremmin kuin muuten. Tietysti se poikii myos kaikenlaista nyhtajaa kasipuoleen roikkumaan ja helouta huutelemaan.
Tama on nyt enaa oikeastaan niiden pakollisten nahtavyyksien katselemista. Extreme loppui Erlienin lippukassalle ja ainoa huoli on enaa, kuinka loytaa hotelliin, kun jotkut taksikuskitkin pudistelevat paataan. Elekielella parjaa, mutta hyvin huomaa nyt kuinka paljon kielitaito auttaa.
Summa summarum, kaikki ok. En viitsi enaa paivitella, perjantaina kotiin.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Baikal - Ulan Bator
Baikalilla vietettiin muutama aurinkoinen ja lammin paiva Listvjankan lomakylassa. Kavin uimassa Baikalissa - tietenkin - vesi oli kirkasta ja kylmaa. Lomakyla oli idyllinen ja kaunis, lehmat tulivat hotellin pihatielle ihmettelemaan turisteja, vuorilla partaiset vuorivuohet soivat ruohoa ihmisista piittaamatta. Ja Baikalin maisemat ovat huikean kauniit! Viimeisena paivana tehtiin pieni laivaristeily jarvelle. Kaiken kaikkiaan rentouttavat ja mukavat lomapaivat!
Junamatka Ulan Batoriin oli pitka ja vasyttava, vaikka saatiin olla junan hytissa kaksin. Rajamuodollisuudet kestivat paivan ja jo alkuiltapaivasta hyttiin tuli lyhytmatkalaisia Shaurmin kylasta, kaksi nuorta naista, yksi vanha ja pikkutytto. Muiden kanssa ei juteltu, mutta vanha nainen, baba Vera osoittautui todellakin fiksuksi ja vireaksi, ottaen huomioon, etta ikaa oli jo lahes 70 v ja koko ikansa han oli asunut takapajuisessa pikkukylassa raukoilla rajoilla, Venajan viimeisilla takamailla, jossa minkaanlaista mahdollisuutta kouluttautumiseen ei ole. Mielenkiintoinen tuttavuus!
Ulan Bator tyrmasi ensi alkuun! Saavuimme puoli kuuden aikaan aamulla kaupunkiin, oli hyytavan kylma ja satoi. Asema oli taynna kuhinaa ja mongolin kieli kuulosti karkealta ja rumalta. Hotelli loytyi kuitenkin nopeasti - turistin rahoille on taalla kysyntaa - Tosiin ensimmaisessa hotellissa poika, joka nukkui jossain tiskin alla, oli niin uninen huonetta kysellessamme, ettei han varmaan tullut koskaan oikein edes tajuamaan, mita edes kysyimme.
Pari paivaa on tutustuttu kaupunkiin. Taalla on kohtalaisen siistia, hotellissa hyvinkin siistia, ja rekentaminen tuntuu olevan laadukkaampaa kuin Venajalla. Ulan Batorissa erilaiset kulttuurit kohtaavat. On buddhalaisia munkkeja ja liituraitaliikemiehia. Kaupunkia rakennetaan, lasipalatseja nousee keskustaan, mutta hokkeli- ja jurttakylissa elama on alkeellista. Siellakin kuitenkin ihmiset ovat puhtaita ja puhtaissa vaatteissa, eika alueella haise.
Liikenne on hirmuinen ja autoilija kunkku - jalankulkija saa juosta henkensa kaupalla. Autokanta on melko uutta eika nopeusrajoituksia taida olla.
Junalipun osto Kiinaan oli surkuhupaisa luukutusten sarja, jossa kuljimme neuvojen mukaan 5-6 luukun kautta sille, josta alun perin olimme yrittaneet lippuja saada. Pekingiin emme saaneet viela lippua, mutta kolmen tunnin jonotuksen ja luukutuksen jalkeen onnistuimme saamaan liput Ervingiin tms., kiinalaiseen rajakaupunkiin, josta voimme toivoa paasevamme Pekingiin 1.9. Juna lahtee huomenna klo 20.00. Kannykasta havisi kentta Mongoliaan saavuttuamme.
Junamatka Ulan Batoriin oli pitka ja vasyttava, vaikka saatiin olla junan hytissa kaksin. Rajamuodollisuudet kestivat paivan ja jo alkuiltapaivasta hyttiin tuli lyhytmatkalaisia Shaurmin kylasta, kaksi nuorta naista, yksi vanha ja pikkutytto. Muiden kanssa ei juteltu, mutta vanha nainen, baba Vera osoittautui todellakin fiksuksi ja vireaksi, ottaen huomioon, etta ikaa oli jo lahes 70 v ja koko ikansa han oli asunut takapajuisessa pikkukylassa raukoilla rajoilla, Venajan viimeisilla takamailla, jossa minkaanlaista mahdollisuutta kouluttautumiseen ei ole. Mielenkiintoinen tuttavuus!
Ulan Bator tyrmasi ensi alkuun! Saavuimme puoli kuuden aikaan aamulla kaupunkiin, oli hyytavan kylma ja satoi. Asema oli taynna kuhinaa ja mongolin kieli kuulosti karkealta ja rumalta. Hotelli loytyi kuitenkin nopeasti - turistin rahoille on taalla kysyntaa - Tosiin ensimmaisessa hotellissa poika, joka nukkui jossain tiskin alla, oli niin uninen huonetta kysellessamme, ettei han varmaan tullut koskaan oikein edes tajuamaan, mita edes kysyimme.
Pari paivaa on tutustuttu kaupunkiin. Taalla on kohtalaisen siistia, hotellissa hyvinkin siistia, ja rekentaminen tuntuu olevan laadukkaampaa kuin Venajalla. Ulan Batorissa erilaiset kulttuurit kohtaavat. On buddhalaisia munkkeja ja liituraitaliikemiehia. Kaupunkia rakennetaan, lasipalatseja nousee keskustaan, mutta hokkeli- ja jurttakylissa elama on alkeellista. Siellakin kuitenkin ihmiset ovat puhtaita ja puhtaissa vaatteissa, eika alueella haise.
Liikenne on hirmuinen ja autoilija kunkku - jalankulkija saa juosta henkensa kaupalla. Autokanta on melko uutta eika nopeusrajoituksia taida olla.
Junalipun osto Kiinaan oli surkuhupaisa luukutusten sarja, jossa kuljimme neuvojen mukaan 5-6 luukun kautta sille, josta alun perin olimme yrittaneet lippuja saada. Pekingiin emme saaneet viela lippua, mutta kolmen tunnin jonotuksen ja luukutuksen jalkeen onnistuimme saamaan liput Ervingiin tms., kiinalaiseen rajakaupunkiin, josta voimme toivoa paasevamme Pekingiin 1.9. Juna lahtee huomenna klo 20.00. Kannykasta havisi kentta Mongoliaan saavuttuamme.
perjantai 22. elokuuta 2008
Omsk - Irkutsk - Baikal
Siperian halki tultiin junalla Kazanista Irkutskiin, vain paivan pysahdys Omskissa. Saa muuttui kylmaksi ja sateiseksi, mutta nyt Baikalin rannalla paistaa aurinko.
Omsk on neuvostoliittolaiselta nayttava suurkaupunki, jossa vaikuttaa olevan paljon koyhyytta ja rikollisuutta. Emme jaaneet yoksi koska saimme junapaikat Irkutskin junaan jo samaksi illaksi.
Irkutskin matka tuntui pitkalta, 2 yota ja 2 taytta paivaa junassa ja viela viime yonakin tuntui kuin sanky olisi hytkynyt junan tahdissa. Irkutsk on myos suurkaupunki eika liene kovin turvallinen sekaan. Poikaporukoita vetelehti asemalla kaljapullojen kanssa jo aamutuimaan ja olo tuntui turvattomalta. Varkaista myos varoiteltiin.
Nyt Baikalin rannalla, taivas on pilveton ja lamminta n. 20. Viivymme taalla pari paivaa, sitten matka jatkuu Ulan Batoriin.
Omsk on neuvostoliittolaiselta nayttava suurkaupunki, jossa vaikuttaa olevan paljon koyhyytta ja rikollisuutta. Emme jaaneet yoksi koska saimme junapaikat Irkutskin junaan jo samaksi illaksi.
Irkutskin matka tuntui pitkalta, 2 yota ja 2 taytta paivaa junassa ja viela viime yonakin tuntui kuin sanky olisi hytkynyt junan tahdissa. Irkutsk on myos suurkaupunki eika liene kovin turvallinen sekaan. Poikaporukoita vetelehti asemalla kaljapullojen kanssa jo aamutuimaan ja olo tuntui turvattomalta. Varkaista myos varoiteltiin.
Nyt Baikalin rannalla, taivas on pilveton ja lamminta n. 20. Viivymme taalla pari paivaa, sitten matka jatkuu Ulan Batoriin.
sunnuntai 17. elokuuta 2008
Moskova - Nizni Novgorod - Kazan
Matka on edistynyt suunnilleen suunnitellusti. Moskovan junassa samassa kupeessa oli kaksi vanhempaa rouvaa, jotka olivat kovin puheliaita, tarjosivat meille teet, jakoivat evaansa kanssamme ja lopuksi joimme yhdessa neljan tahden konjakkia matkamme onneksi. Moskovassa majoituimme Marinan luo, joka tuntui ihmettelevan kovasti pitkaa matkaamme. - Tuommoiset pienet hauraat naiset...
Matkalla Nizniin jaoimme vaunukupeen kahden miehen kanssa. Kaikki sujui rutiinilla, venalaiset ovat selvastikin tottuneet matkustamaan junissa miehet ja naiset vierekkaisilla sangyilla. Niznissa on todella hieno Kreml josta nakyma Volgan ja Okan yhtymakohtaan on vaikuttava. Kaupunki on keskustasta siisti ja remontoitu. Illalla tapasimme Feliksin, joka oli n. 90-vuotias herrasmies, kielitieteen professori ja laajasti matkustellut. Han kertoi meille Niznin historiasta, ja naytti meille kaupungin hienoimmat nakymat.
Eilen aamulla saavuimme Kazaniin ja majoituimme vaihteeksi hienoon ja kalliiseen hotelliin kavelykadulle aivan kaupungin sydameen. Juna Niznista Kazaniin oli eksoottinen. Avoimissa vaunuissa oli hyllymaiset sangyt. Saimme molemmat ylahyllyn, jonne kiipeaminen oli vahan tyolasta eika laitoja ollut. Petivaatteet olivat hyvat ja puhtaat ja juna kulki tasaisesti joten kylla siella hyllylla sai hyvan unen. Kazanin junassa tapasimme naisen, joka asui lahella Jekaterinburgia ja kertoi innostuneesti japanilaisesta erikoisvedesta, joka parantaa kaikki vaivat. Nainen oli kovin herttainen ja mukava ja nakyi olevan oikea ihminen paikallaan.
Kazan on sanoinkuvaamattoman upea kaupunki ja meininki on pikkukaupunkimaisen rauhallista ja verkkaisaa. Kavelykadulla ihmiset kulkevat kiireettomasti - paljon nakee aiteja aikuisten tyttariensa kanssa kavelemassa armaasti kasikynkkaa. Iltamyohalla on viela paljon ihmisia perhekunnittain ulkoilemassa kaupungin parhailla paikoilla.
Kazanissa on tehty paljon remonttia ja tehdaan koko ajan lisaa. Kazanilaiset ovat kovin ylpeita kaupungistaan eivatka syytta. Turismia on myos paljon ja se nakyy turistipalveluissa. Tanaan vietamme laiskaa paivaa ja kahlailemme Kazankajoen rannoilla, syomme hyvin ja istumme keskustan terasseilla katselemassa ihmisia. On niin kuuma, ettei jaksa kovin paljon katsella. Huomenaamulla matka jatkuu Omskiin, joka on jo kaukana Siperiassa. Juna lahtee klo 9 aamulla ja on perilla 19.8 iltapaivalla. Varaamme kirjan.
Koko matkan ajan on ollut lamminta ja aurinkoista, Kazanissa kaikkien kuuminta, yli 30 C, mutta viela ei ollakaan Siperiassa. Villapaitoja ei ole heitetty radan varteen.
Matkalla Nizniin jaoimme vaunukupeen kahden miehen kanssa. Kaikki sujui rutiinilla, venalaiset ovat selvastikin tottuneet matkustamaan junissa miehet ja naiset vierekkaisilla sangyilla. Niznissa on todella hieno Kreml josta nakyma Volgan ja Okan yhtymakohtaan on vaikuttava. Kaupunki on keskustasta siisti ja remontoitu. Illalla tapasimme Feliksin, joka oli n. 90-vuotias herrasmies, kielitieteen professori ja laajasti matkustellut. Han kertoi meille Niznin historiasta, ja naytti meille kaupungin hienoimmat nakymat.
Eilen aamulla saavuimme Kazaniin ja majoituimme vaihteeksi hienoon ja kalliiseen hotelliin kavelykadulle aivan kaupungin sydameen. Juna Niznista Kazaniin oli eksoottinen. Avoimissa vaunuissa oli hyllymaiset sangyt. Saimme molemmat ylahyllyn, jonne kiipeaminen oli vahan tyolasta eika laitoja ollut. Petivaatteet olivat hyvat ja puhtaat ja juna kulki tasaisesti joten kylla siella hyllylla sai hyvan unen. Kazanin junassa tapasimme naisen, joka asui lahella Jekaterinburgia ja kertoi innostuneesti japanilaisesta erikoisvedesta, joka parantaa kaikki vaivat. Nainen oli kovin herttainen ja mukava ja nakyi olevan oikea ihminen paikallaan.
Kazan on sanoinkuvaamattoman upea kaupunki ja meininki on pikkukaupunkimaisen rauhallista ja verkkaisaa. Kavelykadulla ihmiset kulkevat kiireettomasti - paljon nakee aiteja aikuisten tyttariensa kanssa kavelemassa armaasti kasikynkkaa. Iltamyohalla on viela paljon ihmisia perhekunnittain ulkoilemassa kaupungin parhailla paikoilla.
Kazanissa on tehty paljon remonttia ja tehdaan koko ajan lisaa. Kazanilaiset ovat kovin ylpeita kaupungistaan eivatka syytta. Turismia on myos paljon ja se nakyy turistipalveluissa. Tanaan vietamme laiskaa paivaa ja kahlailemme Kazankajoen rannoilla, syomme hyvin ja istumme keskustan terasseilla katselemassa ihmisia. On niin kuuma, ettei jaksa kovin paljon katsella. Huomenaamulla matka jatkuu Omskiin, joka on jo kaukana Siperiassa. Juna lahtee klo 9 aamulla ja on perilla 19.8 iltapaivalla. Varaamme kirjan.
Koko matkan ajan on ollut lamminta ja aurinkoista, Kazanissa kaikkien kuuminta, yli 30 C, mutta viela ei ollakaan Siperiassa. Villapaitoja ei ole heitetty radan varteen.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Valmisteluja, perhosia vatsanpohjassa
Mistähän se johtuu, että kun kertoo matkustavansa itärajan taakse, kaikki tuntuvat olevan huolissaan paljon enemmän kuin jos menisi saman matkan mihin tahansa muuhun ilmansuuntaan? No, siihen voi olla montakin syytä. Olisiko yksi se, että villi länsi on kesytetty, tylsä muoviparatiisi, mutta villi itä voi hyvin?
Eilinen meni viime tipan valmisteluissa. Muistilista oli aamulla 20 cm mittainen, nyt enää 10 cm. Paljon on vielä tekemättä ja lähtöön aikaa vajaa kahdeksan tuntia. Reppu painaa kymmenisen kiloa, mikä ei ole vielä mahdoton paino alamittaiselle naiselle, mutta jonkin verran tavaraa vielä puuttuu.
Matkasuunnitelma on vielä suurimmaksi osaksi avoin. Karkea suunnitelma on Moskova - Nizni Novgorod (tai Joshkar Ola tai molemmat) - Kazan (valkoinen kreml!) - Jekaterinburg - Omsk - Irkutsk - Ulan Ude - Kjahta - Ulan Bator - Pohjois-Kiinaa - Peking, josta lennetään kotiin noin kuukauden kuluttua. Katsotaan kuinka paljon suunnitelma muuttuu. Extremeä luvassa keskimääräistä enemmän. Moskovaan on sentään varattu majoitus.
POJEHALI!
Eilinen meni viime tipan valmisteluissa. Muistilista oli aamulla 20 cm mittainen, nyt enää 10 cm. Paljon on vielä tekemättä ja lähtöön aikaa vajaa kahdeksan tuntia. Reppu painaa kymmenisen kiloa, mikä ei ole vielä mahdoton paino alamittaiselle naiselle, mutta jonkin verran tavaraa vielä puuttuu.
Matkasuunnitelma on vielä suurimmaksi osaksi avoin. Karkea suunnitelma on Moskova - Nizni Novgorod (tai Joshkar Ola tai molemmat) - Kazan (valkoinen kreml!) - Jekaterinburg - Omsk - Irkutsk - Ulan Ude - Kjahta - Ulan Bator - Pohjois-Kiinaa - Peking, josta lennetään kotiin noin kuukauden kuluttua. Katsotaan kuinka paljon suunnitelma muuttuu. Extremeä luvassa keskimääräistä enemmän. Moskovaan on sentään varattu majoitus.
POJEHALI!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)